Eilen pojilla oli totaalinen lepopäivä. Ei reenattu, eikä juoksulenkkeilty.

Tänään ne pääsivät aamupäivällä Väiskin kanssa juoksulenkille, reilun tunnin olivat juosseet. Veetillä on sellainen ikävä vaiva noilla lenkeillä, että sen tassunpohjiin, erityisesti vasemman etutassun kuulemma, pohjaan kertyy lumi Otsan rypistys Tänäänkin Väiski oli kolme kertaa lenkin aikana poistanut sitä lunta. Ei sille kyllä tossujakaan voi laittaa mutta en tiedä mitä tekisi.

Olkkarissa reenasin tänään siis. Ensin laitettiin Veikka pihaan ja Veetiä reenattiin. Veikka kehveli kuitenkin näki takaovesta että reenasin Veetin kanssa ja se hyppi ovea vasten ja haukkui, toivottavasti naapurit eivät häiriintyneet liikaa Viaton

Veeti reenasi seuraamista. Tai no, ei meidän olohuoneessa kovin pitkiä seuraamispätkiä oteta, mutta kuitenkin vähän sitä paikkaa vahvistelin naksulla. Palkkasin reilusti taaksepäin, jota kyllä pyrin tekemään aina, mutta nyt oikein korostetusti.

Yksi liikkeestä istuminen otettiin kanssa, hieno oli! Sitten vielä kapulan nostoja ja edessä pitämistä, meni hienosti nekin Pusu Lyhyt ja ytimekäs oli Veetin reeni, osittain kyllä ulkona meuhkaavan Veikan takia... Sormeen tuli jälleen kerran yksi haava, ja kädet on muutenkin mustelmilla seurauksena siitä että on palkannut Veetiä makupaloilla, auts.

Sitten vaihto, Veeti ulos (se sentään osaa olla hiljaa siellä) ja Veikka reenaamaan.

Veikka teki ekana kapulan pitämistä luovutusasennossa. Näytin sille namin ekana, sitten kapula suuhun ja pitämistä. Piti hienosti, ei kertaakaan mitään pyöräyttämistä, pureskelua tms ja siitä sitten esitelty nami palkaksi Hymy Veikan ilmekin oli mielestäni sellainen keskittynyt siihen kapulan pitämiseen, eikä ollut sellaista ihme velttoilua kun joskus. Sitten otin kapulan nostoja, ja siinäkin otin pienen hetken pitämistä, nämäkin meni hyvin! Hyvä Veikka! Ensi kerralla pitää muistaa palkata taas heti nostosta.

Sitten opeteltiin edestä sivulle tuloa. Ensin pienemmästä kulmasta, sitten kulmaa isontaen. Veikka osaa tulla aika hyvin pienestä kulmasta, mutta ihan edestä ei tajua vielä lähteä tulemaan sivulle. Apuja jonkin verran, naksu vain hyvästä ja suorasta sivulle tulosta. Sitten vähensin apuja, ja kyllä se homma edistyi. Toistoja naksulla ja makupalalla, aina session jälkeen vetolelu kanssa palkaksi. Tätä pitää nyt työstää kanssa, sopivaa harjoiteltavaa sisällä. Mukavasti se yrittää enemmän jos en hyväksy jotakin suoritusta. Ihqu se on! Pusu

Maahanmenoa tehtiin namilla, ihan ok, mutta meinasi jäädä välillä etupää koirasta liian ylös kun tavoitteli sitä namia. Vaikka siis palkkasin heittämällä namin sille lattialle mutta kun nami oli kädessä niin se jumitti sitä vähän. Otin vetolelulla sitten, hetsasin pikkuisen ensin ja sitten käsky. Oli todella napakoita maahanmenoja Hymy Hyvä homma!

Sitten vaan leikittiin vetolelulla ja lopuksi söivät loput namit yhdessä Veetin kanssa.

 

Olen tilannut Veetille ruokintaohjeet yhdestä firmasta. Mua on mietityttänyt sen ravitsemus kun se saa niin paljon liikuntaa ja viettää aika aktiivista elämää muutenkin. Veeti on syönyt raakaruokaa jo vuosia ja koska mulla ei ole kovinkaan suurta tietämystä itselläni niin päätin tilata ne ohjeet. Katsotaan onko mennyt päin mäntyä vai sinne päin vaan Cool Ja voihan tuota sitten soveltaa Veikkaankin jossain vaiheessa, kokolailla samanlaisia ovat ja samanlaista elämätä viettävät.

Jaaha, nyt sohvan pohjalle! Väiski ja tytöt ovat katsomassa koripallopeliä taas, saan olla yksin kotona!!! Autuaallista! Ensin pitää vaan kerätä noi kengät mitä Veikka on kuskannut olohuoneeseen mun tätä kirjoittaessa.

Huomenna jää varmaan taas reenaaminen vähille kun on työpäivä Itku ja muutakin menoa. Juoksulenkki saatiin kuitenkin Väiskin kanssa sovitettua päivään. On se ihanaa kun on tuollainen mies joka huomioi myös näiden karvaisten kavereiden liikunnan tarpeen ja sovittaa omia reenaamisiaan niidenkin mukaan Pusu Väiskille iso kiitos kuntovalmennuksesta, se on varmasti ollut yksi osatekijä viime vuoden hienoon kisakauteen!