Eilen jäi hakureenaaminen väliin pakkasen takia Itku Otettiin sitten olohuoneessa rullareeniä sekä Veetillä että Veikalla. Väiski ja Venla toimivat maalimiehinä vuorotellen. Hyvin meni, hienosti tuo Veikka rullaa mun sivulle.

Iltaruualla otin Veikan kanssa pari kapulan pitoa, hyvin sekin.

Tänään oltiin Veikan kanssa ProCanis -hallilla Maria Aaltosen tottisopissa. Ylöjärven koirakerho tilasi tällaisen koulutusssession Marialta, ja oli mukavaa kun mahduttiin Veikan kanssa mukaan. Voi kun olisikin useammin tilaisuus käydä lämpimässä hallissa reenaamassa, ihan luksusta!

Veikka treenasi seuraamista, hyppyä ja noutoa. Seuraamisen meni hyvin, lelupalkan todettiin olevan nyt parempi. Pään asento oli lelulla parempi ja seuraaminen oli tasaisempaa. Pitänee siirtyä taas enemmän lelupalkkaamiseen tuossa seuraamisessa kun se olikin nyt noin hyvää. Jokin aika sitten se oli vielä ihan kaaosta (enkä tarkoita nyt Veikan veli-Kaaosta, tosin sellainen seuraaminen olisikin mahtavaa millaista juuri tämä Kaaos-veli tekee :O) lelulla, yhtä pomppimista ja honkotusta. Siksi olen tehnyt sitä pelkällä namilla viime ajat. Mutta, tänään siis tosi hyvää, ja seuraaminen myös tuntui hyvältä. Ihan kiikunkaakun on, pitäskö olla hieman kauempana mun jalasta.

Hyppyä tehtiin kutsuna, Riitta toisella puolen ja minä toisella. Ensin meni ihan hyvin, mutta kun korotettiin hieman niin se tuotti vähän vaikeuksia. Saatiin kyllä onnistumisiakin. Palkka tuli siis vain kun ei koskenut esteeseen. Kokeilin myös hyppyyttää yksin edestakas, toinen suunta meni hyvin mutta toinen oli vaikea kun olisi halunnut vaan tulla mun vasemmalle puolelle koko ajan. Otin hypyn mukaan tähän koulutukseen kun ulkona ei pysty nyt reenaamaan hyppyä oikein missään, oli hyvä mahdollisuus reenata matolla sitä. Riitalta sain muuten tosi hyvät vinkit koiran pienten ja syvimpien lihasten voimistuttamiseen. Nämä pikkulihakset vaikuttavat mm. tasapainoon ja esim hypyn alastulon vastaanottamiseen niin että koira ei tömähdä maahan vaan tulee pehmeästi. Kiitos vinkeistä, otan ne käyttöön molemmilla koirilla!

Noudossa kyselin neuvoja kapulan pyöräyttämiseen luovutusasentoon tullessa. Piti näyttää sitä, mutta ei se sitten pyöräyttänytkään :O Itseasiassa perusnoutokin oli tosi hyvä! Positiivista tietty =) Jatkoon sain vinkiksi jos pyöräyttää kapulaa tai pureskelee sitä, pitää namia tai lelua ikäänkuin houkuttimena kuonon päällä tai jossain niin että koira näkee sen. Sen saa sitten kun puree hyvin. Loppuun vielä nouto vauhdista palkaten.

Kiitos Marialle antoisasta koulutuksesta! Ja Pialle koulutuksen organisoinnista!