Treenattiin tänään Mutalan kentällä Hannan ja Tainan kanssa.

Veikka otti kaksi kierrosta ja Veeti yhden. Veikan reeni koostui pääasiassa seuraamisesta, joka oli tänään hyvää. Aluksi oli jalassa kiinni, mutta huomautin siitä jalallani niin sitten pysyi irti. Seuraaminen oli sitten tasaista ja hyvää :)

Ohessa Hanna T:n ottama kuva Veikasta seuraamassa

Pientä ylityöskentelyä takaosalla on nyt, koska olemme ottaneet vasemmalle käännöksiä jonkin verran. Tänään tehtiin myös käännöksiä, jotka meni pääasiassa hyvin. Myös juoksuseuraamista tehtiin, ok.

Yksi nouto tehtiin kanssa, vauhtia oli, törmäsi lopussa vähän. Hyvä asenne oli!

Veikan kanssa kokeilin myös sivulletuloja takaa kiertämällä. Tainan Ipa tekee ne hienosti sillain, ja mietin josko reenaisikin Veikalle sen samalla lailla. Ihan temppuna vaan kokeilin tänään, ja tuntui etenevän heti alkuunsa kivasti :) Pitää miettiä asiaa.

Ai niin, kokeilimme Veikan kanssa myös lumen alta pilkottavaa agilityn A-estettä. Hienosti meni Veikka siitä yli molempiin suuntiin, ei yhtään huimannut moinen este. Ja ampumiset otettiin kanssa toisen session alkuun seuraamisen yhteydessä.

Veeti teki ensin luoksetuloja läheltä, palkkana sen lempipallo ja palkka tuli jalkojen välistä. Ihan jees meni, tuli asenteella :) Seuraamista vähän, yksi liikkeestä istuminen. Nouto, joka oli huonompi kuin yleensä. Kaukoja tehtiin kanssa huvikseen. Lyhyt reeni Veetillä, oikeastaan vaan tasapuolisuuden vuoksi :)

Jihuu, huomenna päästään taas hakuilemaan ja ihan uudelle alueelle vielä =)