Tänään kokoonnuimme treenaamaan porukalla Kana-Areenalle Längelmäelle. Mukana olivat Arja ja Zac, Katja ja Zen, Kaarina ja Hiski, Hanna T ja Hui sekä minä ja molemmat pojat.

Aloitimme ryhmäpaikallamakuulla. Veikka oli aika rauhallinen, Hanna T yskähti kerran, niin hänelle Veikan oli ihan pakko heiluttaa häntää, ei kuitenkaan noussut.

Veeti teki tottiksessa ekana luoksetuloja agilityesteen kierrolla, ihan jees vauhti eikä ennakoinut sivulle siirtymisiä. Otin hetken viiveen tarkoituksella ennen palkkaa. Sitten seuraamista, hyvin kuulemma :) Istuminen, ok. Liikkeestä maahanmeno, ei tainnut ennakoida, ainakaan musta ei tuntunut siltä eikä kukaan sanonut mitään. Maahanmeno nopea, hieman kääntyi vasemmalle päin maahan mennessään. Loppuun luoksetulo ilman esteen kiertoa, ei kuulemma ollut mikään hidas vaan hidasti vauhtia lopussa järkevsäti jotta ei törmäisi. Kiva juttu!

Veikka teki liikkeenohjaajan kera seuraamista. Nyt ei välittänyt liikkurista yhtään ja seuraaminen oli ihan kohtalaista. Painoi kyllä välillä, pitää olla tarkkana taas sen kanssa. Nyt en puuttunut siihen kun tärkeintä oli saada pidempää pätkää liikkuria käytettäessä. Maahanmenoja patukkapalkalla, välillä onnistuin palkata vaikka takapuoli jäi ylös :( Sitten Hanna T:lle naksu, mutta enhän sitten hätäisenä ihmisenä tosiaan jäänyt niitä naksuja kuuntelemaan vaan palkkailin pääasiassa vaan ihan omatoimisesti... :-/ Sitten otettiin seisominen, toppaa juu, ja on niin taitava että ennakoi ihan hirveesti sitä. Hyppyä markkerilla ja nyt osaa lähteä sivulta hyppyyn, jossain kohtaa kyllä tuli aika viive mutta ratkoi itse lähtemällä hyppyyn. Tehtiin jotain muutakin mut en muista mitä.

Toka sessiossa palkkasin Veikkaa sivulletuloista ja seuraamisen lähdöistä. Yksi vähän pidempi pätkä tehtiin. Sitten istumisia Katjan ja Arjan tyyliin, mutta olen kai niin blondi ettei se oikein toiminut. Tein sitten sillain kuin olen tehnyt tähän asti ja oli kuulemma parempia. Luoksetulot kierrolla, yksi oli vino ja Veikka alkoi säätämäänkin jotain siinä. Uudelleen avulla eteentulossa ja hyvin.

Tottisten jälkeen lähdettiin maastoilemaan. Katja teki Veetille jäljen, n 500m ja kuusi keppiä, vanheni n. 40 minuuttia. Janalta otti takajäljen, ajoin tielle asti ja uusi lähetys hieman eri kohdasta, nyt otti oikean jäljen ja kehuin siitä. Kuudesta kepistä nosti viisi, kerran käytiin hakoteillä hetken aikaa ja se yksi keppi jäi sitten sinne väliin.

Veikka teki esineruutua siten että Hanna vei esineet Veikan nähden yksi kerrallaan. Hyvin nosti ne ja jopa toi mulle asti.

Veetikin teki esineruutua, eka esine oli valmiina, vähän aikaa joutui etsimään mutta löysi sitten. Hanna vei toisen sillä aikaa kun palkkailin, Veeti näki kun Hanna tuli pois alueelta, lähetys sitten ja ihan jees tuli se toinen. Piti ottaa neljä esinettä mutta löysi kolmannen, lähellä olevan esineen, hienolla työskentelyllä ja päätin lopettaa siihen. Frisbee palkaksi ja herkut kanssa :)

Veeti teki vielä tarkkuudenkin. Saatiin käytetty ruutu kun Kaarina ja Heta olivat käyneet siellä aiemmin. Tosin Kaarina oli jo tässä vaiheessa lähtenyt että esine oli varmaan ihan eri paikassa. Hyvin se sieltä nousi, lähti tuomaan hyvin mutta tiputti juuri ennen luovutusta :( Nosti sen käteen kun pyysin. Otin vielä pelkän pikkuesineen tuomisen, hyvin ja siitä herkkuja palkaksi!

Kiitos kaikille treeniseurasta, oli kyllä tosi kivaa! Mukava porukka ja antoisa päivä! Kiitos Katjalle järkkäämisestä taas ja jäljestä :) Ja Kaarinalle esineruudun ja tarkkuusruudun tallaamisesta :) Sitä maastopäivää kehittelemään nyt vaan sitten, tosin kotimatkalla katselin kalenteria että aika täydeltä näyttää.