Aamulla reenattiin Hanna ja naperolauman kanssa tottista. Veikka teki sitä alotokoa ja viilattavaa riittäisi kyllä, mutta näillä mennään. Veeti teki pääasiassa seuraamista ja jääviä, oli ihan oma itsensä <3

Illalla sitten hakuilemaan vesisateeseen. Maasto oli Veikalle uusi, Veeti on ollut siellä pari kertaa ennenkin. Keskilinja kulki kallion päällä ja kumpikin puoli laski alaspäin. Aika rytöä oli vasen puoli, oikea selkeämpi mutta kallioinen, kivinen ja liukas kun oli märkää.

Veeti toimi tosi hienosti <3 Reeni meni; tyhjä, ukko, tyhjä, tyhjä, tyhjä, ukko. Yhden piston jouduin korjaamaan kun lähti vähän vinoon. Muut olivat hyviä, suoria ja teki ne eteenpäin aluetta :)

Veikka teki kolme hajunhakua. Otin suosista hajunhakuna kaikki, koska maasto oli hankala eikä selkeitä lähetyspaikkoja ollut. Eka mm oli ison kiven juuressa hyvin piilossa. Veikka joutui tekemään töitä kunnolla jotta löysi ukon, mutta jaksoi sitkeästi hakea. Toka oli kivenhalkeamassa, tässäkin Veikka joutui etsimään jonkin aikaa ennenkuin löysi. Meni hieman syvemmälle alueella jolloin pääsi tuulen alle ja sieltä sai hajun hyvin :) Kolmas oli helpompi lähetyskohta, mm ei ollut ihan siellä missä luulin, joten törmäsimme kirjaimellisesti maalimieheen ;-) Pisto oli hieno. Gustafsson oli tosi pätevä!!!