Tänään hakuiltiin Nokian majan radalla.

Veeti teki 250metrin radan, kolme ukkoa, eka n. 20m etukulmasta, toka n. 70metrissä ja kolmas siellä 250metrissä. Kaksi ekaa ilmaisuja, viimeinen suora palkka. Meni loistavasti! Harmi kun ei ollut kisatilanne ;-P Jokin aika sitten oli ongelmia risteilyssä, taaksepäin työskentelyä, ja ohjaajan pinnan liiallista kiristymistä, mutta viime reenien mukaan homma olisi kunnossa taas. Hienoo :) Mukavaa kun homma tuntuu taas kivalta. Veetille pitää keksiä vaihtelua ja "kikkoja" reenaukseen nyt ja paljon vaihtelevia maastoja, tosi paljon on nyt paikkoja vaihdettukin ja uusissakin metiköissä reenattu, se on hienoa että on mahdollisuus sellaiseen!

Veikalle neljä ukkoa; eka valmiina (mm oli mennyt vähän aluetta eteenpäin, ei siis ollut ihan suoraan edessä, hyvä pisto silti, menin piilolle ja siirrettiin yhdessä mm seuraavaan piiloon samalla puolella. Toisella puolella haamu, ei ihan tikkusuora pisto mutta ok, sitten siirrettiin tämä ukkeli hienoon kivipiiloon. Sitten se siirretty ukko oikealta maapiilosta kivenhalkeamasta, loistopisto! Viimeinen ukko; hieno suora pisto ja siihen lopetettiin. Veikan kanssa pitäs nyt edetä, ottaa täysin valmiita, ja löytöjä aluetta eteenpäin vähän enemmän kuin mitä nyt on tehty. Kun osaa kääntyä, sitten aletaan ottamaan tyhjiä, ensin yhtä kerrallaan kuitenkin :) Josko syksyllä saisi jo ilmaisunkin yhdistettyä, osaa se sen jo irtorullilla mutta ei olla yhdistetty vielä etsintään. Tähän asti sen kanssa on ollut haku todella helppoa! Hirmu motivaatio, luonnostaan se tuntuu menevän suoraan (jaa-a, saattaa kyllä repsahtaa siinä kohden kun aletaan laittaa mm useammin aluetta eteenpäin) ja sillä on sopivasti hulluutta mennä läpi mistä vaan :) Reeniä, reeniä vaan! Onneksi on lähiporukassa muitakin himohakuilijoita!

Pojat tulivat just Väinön kanssa 18km juoksulenkiltä. Ihan märkiä ovat kun kävivät uimassa. Saa meikä valvoa puolille öin että pystyy antamaan niille ruuat, lenkin jälkeen pidän aina väh. kaksi tuntia väliä ennen ruuan antoa.