Maanantaina reenattiin hakua ja esineitä. Hakua vaan pienesti, esineitä sitten vähän pidemmän kaavan kautta.

Vitsi että tuo Veeti on sitten onneton siinä esineruudussa. Sillä oli neljä esinettä valmiina, ensimmäinen löytyi hyvin. Toinen suht hyvin kunnes se matkalla sitä tuomaan bongasi yhden esineen lisää ja toi KAKSI esinettä kerralla siis! Sitä neljättä ei sitten löytänyt millään, juoksi sen yli ainakin viisi kertaa ja ei millään saanut sitä. Lopulta lähetin lähempää ja sit bongas. Heitin ruutuun vielä kaksi esinettä kun otti aivoon tuo koko homma niin paljon. Ensimmäistä lisäesinettä haki taas jonkin aikaa, mutta toinen lisäesine nousi hienolla nenänkäytöllä. Siihen lopetettiin.

Ei hyvältä näytä NOM -kisaa ajatellen. Siellä ei tee mitään millään kahden tai kolmen esineen suorituksella. Ja luulenpa että hyvä säkä ei vaan voi jatkua. Tänään vielä reenataan esineet, pitää miettiä miten.