Pikkuisen on jäänyt kirjoittelematta juu. Edellisessä oli jo hyvä alku mutta juttu jäi vähän kesken kuitenkin

Hakureenit on olleet ihan kokonaan tauolla jo vähän aikaa. Liikaa lunta, liikaa pakkasta. Mieli tekis kyllä jo kovasti hakuilemaan, Veikka on niin kivassa vaiheessa että olisi kiva viedä sitä eteenpäin  Veetin hallintapainotteisen reenin tuloksia olisi myös mukava seurata  Ilmaisuja on otettu aina silloin tällöin Veikan kanssa, tekniikka on hyvin hallussa ja tästä on hyvä jatkaa. Metsän puolella olisi hyvä saada nyt reilusti ilmaisureenejä, mutta tuo lumi, tuo lumi

Tottista on tehty kanssa, mutta aika vähän. En oikein tykkää noista hallireeneistä, reenaan mieluummin ulkona, joten jälleen kerran pakkanen on sitten rajoittanut tätäkin hommaa  

Veetin kanssa tottis on ollut jo pitemmän aikaa sellaista "otsa rypyssä" -tehdään kun tämäkin nyt tähän kisaamiseen kuuluu vaikka vituttaakin -hommaa. Veeti ei ole antanut itsestään irti niin paljon kuin siitä lähtee ja itse olen ollut ihan lahna, joka mitä ilmeisemmin vaikuttaa sitten Veetiin. Pari viikkoa sitten reenasimme Maarit ja Reijo Korpelan kanssa. Sain heiltä ihan mielettömän paljon neuvoja ja upeasti perusteltuja juttuja mistä mikäkin johtuu ja miten kannattaisi tehdä -kiitos! Sieltä se sitten reenin aikana löytyikin vanha, hullu, rainokas ja vietikäs Veeti    Eikä ollut edes syvällä, mutta kyllä se kunnon tottis vaatii ohjaajalta edes jonkinlaista paneutumista eikä mennä vaan kentälle, tehdä jotain mitä ei suunniteltu etukäteen ja sitten heitellään palloa loppuaika. Sain taas uutta puhtia ja motivaatiota tottiksen tekemiseen, suorastaan INTOA!  Kiitos, Maarit ja Reijo!

Veikan kanssa on tottis ollutkin ihan kivaa. Uuden oppimista on tapahtunut, se on (vielä) ihan hirveen motivoitunut ja keskittyykin kivasti. No, Veikka ei ole vielä vanha kisaraakki  

Nämä alkuvuoden kuukaudet on aina tällaisia pitkäveteisiä kun ei oikein tapahdu mitään harrastusrintamalla. Loppuvuodesta on usein ihan täynnä koko koiratouhua, mutta eikös jo tammikuun puolella ala käymään aika pitkäksi  Tammi-helmikuu olisi hyvää aikaa käydä erilaisissa teoriaopeissa, koulutuksissa, seminaareissa jos jossain olisi.

Lauantaina onneksi tapahtuu kun lähdemme porukalla Turkuun katsomaan suomalaista huippuTOKOa.